SiiRan suunnistajat urakoivat Hälvälän supikoissa – Jukolassa hyviä suorituksia ensikertalaisilta

23.6.2018

SiiRan Venlat valmiina lähtöön.
SiiRan Venlat valmiina lähtöön.
Venlojen ykkösjoukkueen Tiina, Leena ja Maris.
Venlojen ykkösjoukkueen Tiina, Leena ja Maris.
Jukolan Jusseja.
Jukolan Jusseja.
Valmennusjohdon kärmeskeitokset tulilla.
Valmennusjohdon kärmeskeitokset tulilla.
Rönä aamukasteen raikkaana.
Rönä aamukasteen raikkaana.
Petri pyyhältää loppusuoraa.
Petri pyyhältää loppusuoraa.
Pekan 2. osuuden kiemurat.
Pekan 2. osuuden kiemurat.
Jälkipelit välittömästi käyntiin.
Jälkipelit välittömästi käyntiin.

Siilin Rastin Jukola- ja Venla-joukkueet selvisivät Lahti-Hollola –Jukolan vaativasta suppamaastosta puhtain paperein. Niin miesten kuin naistenkin joukkueissa oli mukana jälleen ilahduttava määrä ensikertalaisia maistamassa suuren suunnistusjuhlan tunnelmaa.

Vuoden 2018 Jukolan viesti järjestettiin Hollolan Hälvälänkankaalla. Maaston erityispiirteenä oli laaja ja yhtämittainen supikko, joka teki maaston lukemisesta haastavaa eikä virheiltä vältytty.

SiiRan Venlojen ykkösjoukkueen sijoitus oli 319. Maaliin selvisi yli 1500 joukkuetta.

Virolaisvahvistus Maris Palopääl urakoi Venlojen avausosuuden lisäksi myös miesten 3. joukkueessa Jukolan viestissä.

- Suunnistuksellisesti maasto oli etukäteistietoa helpompi. Hyvä fiilis jäi kokonaisuutena, enkä tehnyt suurempia pummeja, Maris totesi.

Toisella ja kolmannella osuudella viestiä veivät Tiina Moilanen ja Emmi Oksanen.

- Menin alussa liiankin varman päälle ja himmailin vauhdissa. Olisi voinut juosta kovempaakin. Alun muutama rasti teetti töitä, mutta kokonaisuutena oli ok, Tiina kertoi.

- Suunnistukseen olen ihan tyytyväinen, mutta juoksuvauhti ei oikein riittänyt. Yksi parin minuutin pummi mahtui mukaan, Emmi summasi.

Ankkurina juoksi tuttuun tapaan Leena Mustonen.

- Kokonaisuutena ihan hyvä suoritus. Voimat riittivät juoksemiseen kuumasta päivästä huolimatta. Alussa sattui kohdalle muutama vauhdikas letka ja edettiin kelpo vauhtia. Sai olla koko ajan tarkkana, että laskeutuu oikeaan suppaan, Leena kertoi.

- Hieno viesti, kiitos joukkueelle ja kaikille naisille taas hyvästä yhteishengestä!

Venlojen 2. ja 3. joukkueet tulivat maaliin vain muutaman minuutin erolla. Kakkosjoukkueen sijoitus oli 547. ja SiiRa 3:n 564.

Kolmosjoukkueesta mainittakoon Jukola-debytanttien Veera Jäppisen ja Emmi Snellmanin suoritukset. Osuussijoitukset olivat lähes SiiRa 1:n juoksijoiden tasoa, joten oppia on tarttunut mainiosti muutaman vuoden aikaisesta kuntorastien kiertelystä.

Miesten Jukolan viestissä SiiRa 1 oli lopputuloksissa 195. Valmennusjohdon kaavailema tavoite 130-150 joukossa ei aivan toteutunut, mutta pääasia oli jälleen pitää hauskaa.

Ykkösjoukkueen parhaan osuussijoituksen (134.) naulasi kolmososuuden Jyri Mäkäläinen, vaikka yön pimeydessä riitti vaikeuksia.

- Ysirastille asti meni pienistä koukuista huolimatta hyvin, mutta sen jälkeen akkuliivi hajosi ensimmäisen kerran. Kaikki kamat päältä pois ja akku paikalleen. Ainakin minuutti meni, Jyri naurahti.

- Muutamaa rastia myöhemmin akku hyytyi lopullisesti ja loppumatka tultiin sokkona. Jaksoin kuitenkin sätkiä loppuun asti.

SiiRa 2 selvisi myös suurista vaikeuksista huolimatta sijalle 361. Ankkuri Lasse Pörsti loukkasi loppumatkasta polvensa, mutta pystyi raahautumaan maaliin asti. SiiRan kolmosjoukkuen loppusijoitus oli 692.

Siilin Rastin joukkueet eivät osallistu Jukolaan veren maku suussa, vaan tärkeintä on pitää porukalla hauska viikonloppu rakkaan harrastuksen parissa kaikkien muiden lajiniilojen keskuudessa. Nälkää kuitenkin jäi ensi vuoteen. Etenkin ykkösjoukkueen miehillä palaa kytö juosta vielä kerran korkeilla sijoilla ja jopa sadan parhaan joukossa.

- Mielestäni tämä oli joukkueeltamme tasainen suoritus. Paluu 100 parhaan joukkoon vaatisi kuitenkin kaikilta harjoittelun lisäämistä ja terveenä pysymistä, kakkososuudella hyvän suorituksen tehnyt Pekka Väätäinen summasi.

SiiRan miesten koottuja selityksiä:

Markus Pörsti, SiiRa 1, 1. osuus:

- Ei vain lähtenyt taaskaan. Alkukiihdytyksessä miehiä meni ohi molemmilta puolilta, pari pienempää ja pari isompaa virhettä. En saanut tästä maastosta kunnolla koppia. Ensi vuodeksi pitää kuntoa parantaa roimasti.

Pekka Väätäinen, 2. osuus:

- Omaan pätkään tyytyväinen, vaikkakin parannettavaa jäi - kuten aina. Sujuvuus kaukana siitä mitä se voisi olla. Tossu nousi ihan ok ekat 8km, sitten loppu horjuen pois. Mukavaa oli!

Jyri Mäkäläinen, 3. osuus:

- Poika sanoi, että aika väsyneelle näytit kun löntystelit tuolta kopin takaa (Jyri juoksi vaihtoon TV-kuvissa yhtä aikaa kärjen kanssa).

Pasi Oravainen, 5. osuus:

- Ketsuppipullo tyhjeni tasaiseksi viivaksi Hälvälän kankaalle Ei isoja virheitä, tasavauhtista hipsuttelua jalkoja varoen. Mukavaa oli silti sekä metsässä että mökillä. Aletaanpa keräilemään painetta pulloon Kangasalle räjäytettäväksi.

Henri Jääskeläinen, 6. osuus:

- Perusläpsytystä läpi. Lopussa olisi pitänyt iskeä, ei lähtenyt.

Petri Väänänen, 7. osuus:

- Jukola ei mennyt fyysisesti toiveiden mukaan. Reilu viikko sitten kannoin raskaita tyvipölkkyjä lähes joka päivä kuuden päivän ajan. Se vei loputkin vireestä. Tulen juhannuksen jälkeiseksi viikoksi rankaisemaan itseäni vastaavalla työllä, ettei tarvitse heinäkuussa laittaa nastareita jalkaan.

Pekka Torvinen, SiiRa 2, 2. osuus:

- Startti hyvistä asemista. Alku keuhkoputket pölystä vinkuen. Väärän hajonnan kautta ykköselle ja virhettä 3 min. Siitä sujuvasti aina kympille asti, jossa tuli leipastua 4 min. kuori. KuoSun ja KR:n nuoret miehet tokaisi siinä härväämisen tuoksinassa että "on tää v-n vaikeeta". Kaks kilsaa ennen vaihtoa jalat ja sitä myöten pää alkoi tummua.  

- Kahdelle viimeiselle välille ei ollut paukkuja enää yhtään jäljellä. Elämäni hitain loppusuora. Jälkiviisaana  takataskussa lojunut geeli olisi auttanut, ehkä! Jukola oli kuitenkin hienoa kokea yön pimeinä tunteina.

Sakari Iskanius, 3. osuus:

- Heti kun kartan aukaisi, näki että rastin otto on tehtävä tarkasti. Onnistui hyvin ja suoritus lähti hyville jengoille. Siitä rohkaistuneena vetelin omia polkuja, kuin camelbootsit konsanaan.  Useassa kohdin huomasin olevani yksin. Sai edetä pitkiä selkosia ettei näkynyt valon välähdyksiäkään. Tiedä sitten oliko hyviä ratkaisuja. Pummailut ja huonot valinnat tuottivat virhettä n. 7-10min. Juosta jaksoi hyvin. Isoin rajoite oli kivikossa sipsuttelu.

Kimmo Leivo, 4. osuus:

Tuli pööpöiltyä varmaan lähemmäs 10 min. Perälenkillä kompassikin jotenkin hyytyi, kun kääntyi tosi hitaasti ja juoksinkin ~45 astetta vinoon. Jonkun aikaa piti ihmetellä ja tajusin korjata. Onneksi loppulenkillä ei pahemmin edes kompassia tarvinnut. Kupla oli ilmestynyt. Napsu tai kaksi olis voinu kovempaa juosta, mutta yritin pysyä kartalla ehkä välillä liikaakin.

Mikko Nurmi, 6. osuus:

- Alku oli tarkoitus ottaa rauhassa ja siinä onnistuin. Keskiosan supikossa tuli joitakin häröilyjä ja loppua kohti Sveitsi-Suomi maaottelussa tuli pikkusen turpiin. Lopun vauhtiin ihan tyytyväinen vaikka juoksukunto on kyllä kahden vuoden takaisia pohjia...

Elmeri Voutilainen, SiiRa 3, 1. osuus:

- Jukolassa vauhtia oli alku- ja loppusuoralla, muuten kävelyä ja ihmettelyä eksyksissä. Alussa olin aivan kujalla. Lopussa suunnistus kulki, mutta en pystynyt häivyttämään itsenäni ja juoksemaan letkamassoista läpi.

Kari-Pekka Kankkunen, 5. osuus:

- Via dolorosa. Jos jotain opin, niin arvostamaan oikeita suunnistajia. Varmaan kuvittelin että lauantaina mökillä tehty 10 min kartanlukuharjoitus olisi riittävä valmistautuminen ko. suoritukseen. Hälvälä erotti perus toppahousut tekijämiehistä!

Timo Tolonen, 6. osuus:

- Jalkaan alkoi koskea jo alkuviitoituksella, mutta en antanut kivun häiritä. Jatkuvasti ja koko ajan pieniä koukkuja ja vääriä hajontoja, mutta ei mitään katastrofivälejä. Itseluottamuspillereistä oli haittaa, sillä pahimman supikon 10-11 –väli olisi pitänyt mennä tiekierrolla. Lopun pitkällä välillä ennen Majakka-rastia kohtasin ensin fysiologisen, sitten heti perään neurologisen lopun.

SiiRan joukkueet v. 2018 Lahti-Hollola-Jukolassa:

Venlat:

SiiRa 1 (319.)
1. Maris Palopääl
2. Tiina Moilanen
3. Emmi Oksanen
4. Leena Mustonen

SiiRa 2 (547.)
1. Nina Tusa
2. Sirpa Lintunen
3. Eve Martinmäki
4. Jenna Jokkala

SiiRa 3 (564.)
1. Veera Jäppinen
2. Emmi Snellman
3. Tiina Jääskeläinen
4. Taija Tapaninen

Jukolan viesti:

SiiRa 1 (195.)
1. Markus Pörsti
2. Pekka Väätäinen
3. Jyri Mäkäläinen
4. Antti Rönnemaa
5. Pasi Oravainen
6. Henri Jääskeläinen
7. Petri Väänänen

SiiRa 2 (361.)
1. Yrjö Pörsti
2. Pekka Torvinen
3. Sakari Iskanius
4. Kimmo Leivo
5. Pauli Kukkola
6. Mikko Nurmi
7. Lasse Pörsti

Siira 3 (692.)
1. Elmeri Voutilainen
2. Jukka Asmundela
3. Hannu Hyvärinen
4. Maris Palopääl
5. Kari-Pekka Kankkunen
6. Timo Tolonen
7. Jani Tikkanen