KYTÄJÄ-JUKOLA 2010

SiiRalle kautta aikain paras sijoitus Jukolan viestissä 2010


Siilin Rastin ykkösjoukkue kiiti suunnistuksen suuratapahtumassa Jukolan viestissä Hyvinkäällä seuran historian parhaimpaan sijoitukseen sijalle 91. Kyseessä on todellinen suurtapahtuma, Jukolan viestin lähtöviivalla oli tänä vuonna ennätysmäiset 1535 joukkuetta ja Venlojen viestissä huikeat 1082 joukkuetta. Yhteensä kilpailijoita oli siis yli 15 000.
 

Jukolan ja Venlojen viesti vietiin läpi poikkeuksellisen haasteellisessa maastossa. Venlat suunnistivat oman viestinsä lauantaina vielä hyvissä olosuhteissa, mutta ennen miesten viestin lähtöä alkanut ja yön pimeimmän ajan jatkunut vesisade lisäsi huomattavasti kilpailun vaativuutta. Vaativien olosuhteiden vuoksi Jukolan viestin voittajajoukkue norjalainen Halden SK jäi 50 minuutta ratamestarin arvioimasta ihanneajasta. Toiseksi suunnistanut Kalevan rasti jäi voittajasta peräti yli seitsemän minuuttia ja kolmatta joukkuetta piti odottaa maalileimaukseen vielä yli kymmenen minuuttia lisää. Pronssille yltänyt, täysin suomalaisvoimin kamppailut Vaajakosken terä jäi voittajasta siis jo lähes 18 minuuttia. Esimerkiksi viime vuoden Jukolan viestissä Mikkelissä 18 minuutin sisään mahtui 12 joukkuetta. Venlojen viestin voiton vei täysin suomalainen Tampereen Pyrintö lähes ratamestarin arvioimassa ihanneajassa reilulla seuraaviin joukkueisiin.

SiiRan miehet saivat tälle kaudelle vahvistuksia joensuulaisesta Kalevan Rastista: SiiRassa suunnistuksen aloittanut Petteri Väänänen palasi kasvattajaseuraansa vanavedessään viestien aloitukseen erikoistunut Jyri Mäkäläinen.
 

Uudistuneella joukkueella viesti lähti vahvasti liikkeelle. Mäkäläisen yksi väärällä hajonnalla käynti ja aivan lopussa muiden kovempi vauhti toi vaihtosijoitukseksi 60. Väänänen jatkoi hyvää vauhtia, mutta kolmannen rastin virheen jälkeen joutui suunnistamaan osuutensa lähes yksin. Suoritukseen mahtui vielä pientä kaartelua, mutta siitä huolimatta Väänäsen vaihtosijoitus oli 85. Yöosuuden Markku Siponen oli pettynyt omaan suoritukseensa. Kulku oli epävarmaa ja se näkyi sijoituksen tippumisena sijalle 125. Neljännellä osuudella Mika Hakkarainen tunsi välillä, että olisi pitänyt lisätä vauhtia, mutta ei uskaltanut, jotta suunnistus pysyisi kasassa koko suorituksen ajan. Tästä huolimatta tai juuri sen vuoksi Hakkarainen teki yhden joukkueen parhaimmista suunnistuksista ja nosti joukkueen sijalle 106. Pikakomennuksen viidennelle saanut Olli Saavalainen nautti suunnistuksesta. Myös hänellä suunnistus pysyi hyvin kasassa, mutta valitettavasti suoritukseen mahtui samaistuksen myötä tullut yksi iso virhe. Siten vaihtosijoitus nousi vain yhden pykälän. Kuudennen osuuden Pasi Oravainen harmitteli aivan lopussa tullutta virhettä, mutta siitä huolimatta vaihtosijoitus oli 97. Joukkueen ankkuri Petri Väänäsen suoritus oli hyvä sekä suunnistuksellisesti että fyysisesti, ja hieman yli kahden tunnin urakan jälkeen tuloksena oli seuran paras sijoitus Jukolan viestissä. Vaikka tuloksena oli seuran kautta aikojen paras sijoitus, ei joukkue päässyt etukäteen asettamaansa tavoitteeseen. Virheiden määrään nähden sijoitus kuitenkin hyvä eli vaativa kisa suosi joukkuetta. Pikkuhiljaa seuraan on kasautunut hyviä ja tasaisia suunnistajia siten, etteivät viime hetken muutokset vaikuta joukkueen tasoon. Lopputulos on enemmänkin kiinni siitä, kuinka kukin juuri sinä päivänä onnistuu.

Kova kilpakumppani Kuopion Suunnistajat on muutaman vuoden aikana jäänyt jälkeen ja SiiRa onkin siirtynyt uudelle tasolle kamppailemaan Savo-Karjalan toiseksi parhaan joukkueen tittelistä Kalevan Rastin ykkösjoukkueen jälkeen.

SiiRan kakkosjoukkue sijoittui tänä vuonna sijalle 312. Joukkueessa suunnistivat Antti Rönnemaa, Raimo Kankkunen, Asko Väänänen, Eetu Savolainen, Ari Parviainen, Pauli Kukkola ja Pekka Torvinen. Kolmosjoukkueen kohtalona oli tänä vuonna hylkäys.

SiiRan naisjoukkueilla oli tänä vuonna huonoa tuuria, mm. kolme viestinviejää oli syrjässä sairastelujen vuoksi. Ykkösjoukkue saatiin jalkeille kokonaisuudessaan ja sijoitus oli lopulta 281. Viestiä veivät tänä vuonna Terhi Mykkänen, Terhi Pursiainen, Niina Laininen ja Paula Savolainen. 

Jukolan tulokset